Tuesday, March 7, 2017

"Annen toimisto"

Moikka!

Hain kisoihin vapaaehtoiseksi, kun tarjolla oli opintopisteitä joita tarvitsin. Minut valittiin rahatoimiston tehtäviin ja kävin tammikuussa Fellmanniassa ja Suurhallilla vapaaehtoisten infossa.

Ensimmäinen työpäiväni oli kisojen avajaispäivänä. Tunnelma oli mieletön jo torilta käveltäessä itse kisa-alueelle. En osannut odottaa, mitä työpäivät tuovat tullessaan, mutta hyvällä fiiliksellä lähdin tulevaan koitokseen.

Työpäivät vietettiin pienessä toimistohuoneessa, joka nimettiin esimiehemme mukaan, koska emme voineet mainostaa sitä missä työskentelimme (blogiin kirjoittamiseen on saatu lupa :D). Päivät kului vauhdilla käsitellen eri kassojen tilityksiä, pitämällä kirjaa tuloista ja menoista. Siis teimme pääsääntöisesti kaikkea mikä liittyi rahaan. Työssä piti olla tarkka siitä mitä teki ja kaikki oli merkittävä papereihin tai koneelle. Työskentelimme kahdessa vuorossa, meidän toimisto oli ensimmäisten joukossa aamulla paikalla ja viimeisten joukossa illalla lopetettuamme vuoron.





Tutustuin työni aikana uusiin ihmisiin, esimiehemme ja työporukkamme oli mahtavia, työpäivät olivat kiireisiä mutta hauskoja! Oli mieletön kokemus olla mukana Lahden MM-kisoissa ja kokea se kisahuuma paikan päällä! Lähtisin samaan uudestaan, vaikka tarjolla ei olisikaan opintopisteitä!
Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta! :)

-Jenni

No comments:

Post a Comment