Saturday, March 4, 2017

Järjestyksenvalvojana Lahti2017

Kiireiset kisapäivät!

Melkoista hulinaa ollut viimeiset 10 päivää! Väentungoksesta, loskakeleistä ja suomalaisten ladullakompuroinneista huolimatta, on ollut mahtava huomata miten hyväntuulisia ihmiset ovat ja ainakin ladun varressa kaikkia kansallisuuksia kannustetaan. Hieno kisafiilis!

Valmistautumisen teki ehkä hieman haasteelliseksi se, että sain työvuoroni ja työtehtäväni vasta 3 päivää ennen kisoja, vaikka kävin kaikki koulutukset ja tein kaikki ilmoittautumiset ajallaan, mutta loppujen lopuksi se ei juuri tahtia haitannut. Itse aloitin kisatyöskentelyt avajaispäivänä, keskiviikkona 22.2. pääportilla järjestyksenvalvojana. Tehtävä oli minulle täysin uusi, mutta pienen perehdytyksen jälkeen kokemattomampikin osaa vilkaista kisaturistin reppuun ja takavarikoida tarvittaessa alkoholit, teräaseet, sateenvarjot ynnä muut kielletyt asiat. Ihmiset olivat hyvin valveutuneita, eikä omalle kohdalleni mitään kiellettyä tullut vastaan. Ainahan yrittäjiä riittää, joten päivän loputtua roskiksista löytyi jokunen kaljatölkki ja viinapullo ja yksi painiottelukin nähtiin. Päivän kävijäthän olivat pääasiassa koululaisia, joten ensimmäinen kisapäivä meni hyvästä harjoituksesta koko vapaaehtoisjoukkiolle.

Toisena työpäivänäni (23.2.) opastin pääportin ulkopuolella ihmisiä kulkemaan oikeista porteista ja samalla yritin parhaani mukaan toimia turistien oppaana. Missä on lähin vessa? Onko alueella pankkiautomaattia? Missä sprinttihiihdot näkee parhaiten? Missä on katsomo F3? Mistä saa koululaisten rannekkeen?
Pääportillahan on oikeastaan kaksi porttia, yleisölle (liput) ja henkilökunnalle yms. organisaation väelle (akreditointikortit), joten opastin väkeä menemään oikeasta portista sisään.

24.2. toimin taas uudessa tehtävässä, Fan zonen, Röllin talvimaan ja huoltoporttien järjestyksenvalvojien tauottajana. Joka portilla/alueella on omat toimintaohjeensa, joten päivässä riitti taas uuden opettelua.

Paras tehtävä oli lauantaina 25.2, kun vuorossa oli naisten ja miesten yhdistelmäkilpailut. Toimin hiihdon huoltoalueen ja urheilijoiden stadionin sisäänkäynnin välissä porttivahtina. Huoltoalueelle kulku on hyvin rajattua ja tulijoita (esim. mediaa) olisi varmasti. Urheilijoita ja taustajoukkoja kulki jatkuvana virtana stadionille ja takaisin, joten oli hyvä, että jo tälle alueelle päästäkseen piti kulkea yhden kontrollin läpi. Silti alueelle oli livahtanut muutama väärän kulkuluvan omaava, jotka ystävällisesti ohjasin takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Tehtävä oli siksi mielenkiintoinen, ettei juuri tämän lähemmäs voi päästä hiihdon kulissien hulinaa olematta mukana huoltotiimissä.

Viidennen työvuoron olin kisojen välipäivänä 27.2. torilla, jossa oli järjestetty päiväsaikaan musiikkiesityksiä ja lapsille monenlaista puuhaa. Päivä oli hyvin rauhallinen ja muutama "omia eväitä" nauttinut henkilö ymmärsi hyvässä hengessä laittaa tölkkinsä pois, kun korostettiin tapahtuman olevan lapsiperheille.

Etukäteen arvelin, että järjestyksenvalvojana ikäviä tilanteita saattaisi tulla useamminkin eteen, mutta minkäänlaista kinastelua ei tarvinnut yhdenkään kisavieraan kanssa harrastaa. Koin hankalaksi sen, että työtehtävä vaihtui päivittäin, eikä meillä ollut ihan tarkkaa tietoa minkälaisia erilaisia kulkulupakortteja kisaorganisaatio on jakanut. Toisaalta, juuri tehtävien vaihtuminen toi koko ajan uutta ja pääsi näkemään paljon enemmän kuin odotti. Erityisesti plussana haluan mainita hyvän yhteishengen, joka vapaaehtoisten keskuudessa on. On päässyt tutustumaan moneen uuteen, mukavaan ihmiseen! Positiivinen kokemus kaiken kaikkiaan! Ja Iivon kultahan oli tietenkin mieleenpainuvin juttu!

Ja tänään kaikki kannustamaan Krista kolmenkympin mitaleille! :)

No comments:

Post a Comment