Monday, March 6, 2017

Katsomo-oppaan terveiset

Sain olla Lahti2017-kisoissa osana noin 70 hengen katsomo-opastiimiä. Tehtäviimme kuului tarkastaa liput katsomoiden sisäänkäynneillä ja ohjata yleisö siihen katsomoon johon heidän lippukategoriansa oikeutti menemään. Toki vastasimme asiakkaiden kysymyksiin ja neuvoimme kisa-alueen muidenkin palveluiden pariin.

Itselläni on hyvä tausta toimia näissä tehtävissä, sillä minulla on monen vuoden asiakaspalvelukokemus, joten pystyin hyvin selviämään kaikista eteen tulleista tilanteista. Kisaorganisaation koulutus tehtävään oli varsin suppea, yhden päivän hengennostatustilaisuus ja muutaman tunnin tiimikohtainen koulutus. Koen että tiimimme nuorimmille ja kokemattomimmille jäsenille tämä oli liian suppea koulutus, sillä tilanteet joita kohtasimme työtehtävissä, olivat välillä varsin vaativia.

Harmillisen paljon tässä työtehtävässä joutui aiheuttamaan kisavieraille pettymyksiä, sillä emme pystyneet laskemaan kaikkia katsomoihin turvallisuussyistä niiden täytyttyä. Samoin kuin piti ohjata katsojia pois kulkuväyliltä, jälleen kerran turvallisuussyistä. Katsojat eivät aina ymmärrä, että vaikka on itselleen löytänyt hyvän paikan mistä kisasuorituksia näkee hyvin, niin siihen ei kuitenkaan saa jäädä koska estävät muiden liikkumisen. Hieman oli nähtävissä nykyisin vallitsevaa ”minä”-keskeistä käyttäytymistä kisavieraiden joukossa. Ikävää, sillä näin he pilasivat monen muun kisatunnelman.

Kisaorganisaatio sekä meidänkin tiimi kehittyivät hienosti näiden kisapäivien aikana, ja alussa olleet ongelmat saatiin korjattua aina tuleville päiville. Kaiken kaikkiaan meidän tiimi toimi hyvin, ja meidän tiiminvetäjäkin oli tämänkaltaisessa toimessa ensikertalainen. Täydet pisteet hänelle hyvin tehdystä työtä, ja kiitokset myös kaikille työkavereille.

Ihanaa oli olla osa tätä juhlavuoden kisaa ja vaikka oli vaikeitakin asiakastilanteita, oli myös paljon positiivisia hetkiä. Yksi kesäloma menisi, jos lunastaisin kaikki ne vierailupyynnöt ympäri Eurooppaa, joita sain. Kipinä syttyi olla jatkossakin mukana vapaaehtoisena vastaavissa kisoissa.

No comments:

Post a Comment