Sunday, March 5, 2017

Minä ja Lahti 2017.

Matkani kohti MM-kisojen vapaaehtoistöitä alkoi koulun ruokalasta ja siellä käydystä keskustelusta. Ystäväni kertoi hakevansa kisoihin vapaaehtoistöihin ja myös sen faktan, että siitä saa opintopisteitä. Ajattelin, että se voisi olla mielenkiintoinen tapa edistää opintoja ja samalla osallistua näiden tehtävien kautta tähän harvinaislaatuiseen tapahtumaan. Myös suurena, varsinkin paikan päällä koetun, penkkiurheilun ystävänä näin tämän mahdollisuutena kokea melko ainutlaatuista tunnelmaa ihan nykyisillä kotikulmillani. Päätin siis hakea.

Tästä ei kovinkaan kauaa, kun sähköpostiin tuli ilmoitus, että minut on hyväksytty tehtävään nimeltä "Yleisön vastaanottaminen porteilla". Ei voi olla kovin vaikeaa, ajattelin. Tammikuussa järjestettiin vapaaehtoisille koulutuspäivä, joissa sain kaiken tarpeellisen infon tehtävääni koskien(ja ilmaista ruokaa!). Koulutuspäivässä sitä vasta tajusi, että kuinka suuri tapahtuma on kyseessä. Ja varsinkin sen, että kuinka suuri merkitys vapaaehtoisilla on tämän kokoluokan tapahtumien järjestämisessä. Kisoja edeltävät toimenpiteet pitivät sisällään myös akkreditointipassin sekä vaatteiden hakemisen.

Itse kisoissa tehtäväni oli juurikin sitä yleisön vastaanottamista porteilla eli lippujen tarkastamista sekä ihmisten auttamista heitä askaruttavien kysymysten kanssa. Tehtävänä se ei ollut ollenkaan haastava. Minulla ei ole kovin paljoa kokemusta asiakaspalvelutehtävistä, joten kisoista sain oivaa kokemusta sillä saralla. Varsinkin, kun kisoissa ihmiset ovat lähtökohtaisesti hyvällä tuulella ja yhteistyökykyisiä, niin asiakaspalvelu oli yleensä erittäin antoisaa. Työskentelin kaikilla lipuntarkastustiimin vastuulla olevilla porteilla eli Vesijärven-, Intiaanikukkulan-, pää- sekä Veikko Kankkosen portilla. Pääportilla tekeminen oli miellyttävintä, koska ihmisvirta oli jatkuvaa. Aika ei käynyt siis pitkäksi. Toista laitaa edusti sitten ensimmäisenä perjantaina tekemäni iltavuoro Intiaanikukkulan portilla, jossa asiakkaat voi laskea yhden käden sormilla. Onneksi mukavat työtoverit pelasti hieman. Työtovereita oli tosiaan laidasta laitaan: Salpauksen matkailualan opiskelijoita, vaihto-opiskelijoita, LAMK:n opiskelijoita, eläkeläisiä.. Eräät olivat tulleet isolla porukalla Virosta asti varta vasten työskentelemään kisoihin. Taisi joku kertoa olevansa Floridastakin.

En missään nimessä kadu lähtöäni kisoihin, olihan nämä jo kokemuksena melko ainutlaatuiset, joita ei Suomessa todennäköisesti nähdä uudestaan ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Akkreditoinnilla pääsi myös kätevästi vapaalla katsomaan kisoja. Jos en olisi ollut vapaaehtoisena, tuskin olisin kisoihin edes osallistunut, sillä olen pitänyt hiihtoa tylsänä vanhojen sukupolvien lajina. Kisat avasivat silmiä silläkin saralla, todellinen yleisölaji! Ja mainio yhteishenki ladun varrella.

Kisat olivat omaan mieleen hyvin järjestetyt niin työntekijänä kuin kisaturistinakin. Kisoista mieleenpainuvinta oli toki tämä hetki aamuvuoron jälkeen:

*Tähän piti tulla itsekuvaamani video Iivo Niskasen tulosta stadionalueelle, mutta teknisten vaikeuksien takia en sitä tähän saanut.*

Laitetaan nyt kuitenkin Iivon ja toimittajalegenda Jari Porttilan yläfemmat kultahiihdot jälkeen. Hyvä Iivo! Hyvä Sporde!




No comments:

Post a Comment