Tuesday, March 28, 2017

Viestinnän tiimissa

Olin MM-kisoissa viestinnän tiimissä ja pääasiallinen tehtävämme oli tuottaa kuva-ja tekstisisältöä organisaation sosiaalisen median kanaviin. Instagramissa, facebookissa ja twitterissä pystyi seuraamaan tuottamaamme sisältöä Lahti2017 kanavista. Oma roolini oli olla video työryhmässä, johon kuului neljä tiimiläistä ja kymppi. Teimme yhteistyötä muiden some-ryhmäläisten kanssa ja välillä pääsin ottamaan myös valokuvia videoiden ohessa. 

Käytännössä videoiden teko tapahtui siten, että työvuoron alussa käytiin läpi minkälaista materiaalia silloin olisi tarkoituksena saada. Melkein joka päivä oli pieniä tempauksia ja erityisiä tapahtumia, joista haluttiin tehdä video tai sitten yleisistä jutuista mitä tapahtuma alueella oli kuten röllin talvimaa tai after ski. Työvuorossa oli käytännössä aina kolme videokuvaajaa ja tehtävät jaettiin kaikkien kesken. Juttukeikoilla saattoi olla mukana myös kirjoittaja ja joskus myös valokuvaaja ja sitten heidän kanssa tehtiin yhteinen isompi juttu someen. Parhaiten mieleen jäivät Siiri Rantasen hiihdon kuvaaminen ja palkintojen jako, joissa Iivo Niskanen sai kultamitalin. Palkintojen jaossa pääsin ihan lavan viereen ja takana oli huikea määrä katsojia. Tunnelma oli hieno ja sain hyviä pätkiä. Nämä videot olivat videoistani katsotuimpia (noin 30 000 katselukertaa), jaetuimpia ja tykätyimpiä. 

Viestinnän tiimissä, jotkin tehtävät edellyttävät jo osaamista. Ei tarvinnut kuitenkaan olla oikea toimittaja tai valokuvaaja, riitti kunhan oli jonkinlaista taustaa alalta. Osallistuin ennen kisoja yhteiseen asiakaspalvelukoulutukseen ja sitten sektorikohtaiseen osuuteen. Olin mukana myös viime vuoden salppurinkisoissa viestinnän tiimissä ja siellä opin jo paljon tarvittavia taitoja. Siellä tosin tein livelähetyksiä periscopeen. 

MM-kisat olivat varmasti yksi hienoimpia kokemuksia opiskeluiden aikana ja pääsin tekemään aivan huikeita juttuja. Opin paljon viestinnässä urheilutapahtumissa ja suurissa tapahtumissa yleensä. Pääsin näkemään minkälainen härdelli on käynnissä kun kaikkialla tapahtuu yhtäaikaa ja kaikki haluttaisiin saada talteen. Välillä jotkut jutut ovat melko hankaliakin ja sitten täytyy tarkempaan miettiä miten siitä saadaan kiinnostava some juttu ja jotkut taas olivat niin huikeita hetkiä itsessään, että niistä sai helposti hienoa materiaalia ja kiinnostavan jutun. Kaikki videot tehtiin käytännössä noin kolmessa tunnissa maksimissaan ja siinä oppi nopeaa työskentelyä kun aiemmin on tottunut siihen, että kaikki hiotaan tappiin asti. Mieleenpainuvin oppimiskokemukseni olikin varmasti päästä näkemään niin läheltä kuinka noin isojen kisojen viestintä toteutetaan. Jonkin verran pääsin näkemään myös muiden medioiden työskentelyä, kansainvälisten ja isojen suomalaisten. 





No comments:

Post a Comment